sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Verkostoituminen paikallisten viranomaisten kanssa alkaa

Verkostoituminen on yksi alkavan viikon tavoitteista - AMEO: n sisällä sekä tietysti täällä Hollannissa. Työmme luonteeseen liittyen olemme kotimaassakin paljon tekemisissä erilaisten viranomaistahojen kanssa.

Sunnuntaina kotoa lähtiessämme emme onneksi osanneet aavistaa, että ensimmäinen kontaktimme Amsterdamissa olisi -  poliisi. Oltuamme Hollannin maaperällä vajaan tunnin, joutui nimittäin yksi seurueestamme lentokenttäjunassa ryöstetyksi.Kaikki kävi niin nopeasti ettei kukaan meistä kunnolla ehtinyt tajuta mitään kun mieskaksikko oli jo toiminut yhdessä ammattimaiselta vauhdilla.

Reissu alkoi siis varsin dramaattisten tähtien alla ja koko porukalla meni tovi toipua tilanteesta. Olemme kaikki kokeneita matkailijoita ja tottuneita toimimaan ulkomailla, mutta tällaista ei eteen ole sattunut.Suunniteltu lähialueiden  iltakävely ja ruokailu vaihtui siis pidempään vierailuun kamarilla.






Pahin säikähdyksemme alkoi kuitenkin hiukan sulaa, kun meitä ilmaantui palvelemaan varsin raamikas ja  erittäin miellyttävä konstaapeli, jonka lähes saimme ikuistettua kanssamme blogiimme mutta jänistimme aivan viime hetkellä... Pidämme kuitenkin kiinni mahdollisuudesta käydä loppuviikosta asemalla tarkistamassa miten asian hoito on hänellä edistynyt.

Kun lopulta pääsimme nauttimaan myöhään illalla pizzaa ja oluet ja purkamaan tilannetta totesimme, että ehkä tämä kokemus myös hitsasi porukan hyvin yhteen heti kättelyssä ja tästä toivottavasti viikko jatkuu toisenlaisissa merkeissä ja hyvässä yhteishengessä.

Oppilaitosten välinen työnjako on jo ensimmäisen illan jälkeen selvä: Luovi huolehtii kuljetuksesta ja navigoinnista vastaa Keskuspuisto.Validia hoitaa verkkotiedottamista. Jos haluat tietää mitkä ovat Kiipulan ja Bovalliuksen vastuutehtävät niin kannattaa pysyä matkastamme.




2 kommenttia:

  1. Teillähän on ollut varsin vauhdikas alku reissulle. Toivottavasti jatko sujuu hieman vähemmän vauhdikkaissa, mutta mielenkiintoisissa merkeissä!

    Terveisin,
    Liisa Validiasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liisa, erittäin mielenkiintoisissa merkeissä on reissu edennyt jo puoliväliin.

      Poista